sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevättä puutarhassa

Pitkästä aikaa tekstiä tänne! Ensinnäkin kiitos kaikille blogin lukijoille, huomasin tätä kirjoittaessani että blogin lukumäärä on yhtäkkiä kivunnut yli 10000 lukukerran! Blogi, jonka tarkoitus oli toimia itselle ns. päiväkirjana, on siis kerryttänyt alkuperäiseen tavoitteeseen nähden suuremman yleisön kun osasin odottaa :)

Mutta, asiaan! Remppahommat ovat hyvin pitkälti pysähtyneinä tällä hetkellä. Paljon, paljon suunnitelmia kesän varalle on, mutta tämän hetkisten kiireiden takia suunnitelmien toteutus siirtynee suosiolla lomamatkan jälkeiseen aikaan, eli touko-kesäkuuhun. Puutarhassa olen kuitenkin jo ehtinyt möyriä! Yhden viikonlopun kulutimme pihahommissa, kun siivosimme pensasaidan rippeet ja hieman metsääkin. Kolme jättikuormallista sitä puurompetta kuljetettiinkin pois, joten kyllä jotain hommia tuli sinä viikonloppuna tehtyä..!

Lisäksi puolisko kyhäsi meille avokompostin. Aloimme tätä suunnitella samana pihansiivouspäivänä, ja pitkälti saman viikonlopun aikana hän sen myös kyhäsi kasaan. Materiaalit ovat ulkovajan vintiltä löytyneitä kestopuutolppia ja ulkoverhouslautaa, joten se ei myöskään maksanut mitään. Tarkoituksena on alkaa kasata esim. nurmikonleikkuujäte ja muu "puutarharoska" sinne, sitä kun kertyy niiiin jumalattoman paljon, mutta metsäänkään ei kaikkea viitsisi roudata. Jossain kohtaa on metsästäkin tarkoitus kaataa puita enemmissä määrin, joten viimeistään tuolloin suuri määrä puutarhajätettä siellä alkaisi ärsyttää.

Komposti
Pohjamaalattua valkoista ulkoverhouslautaa, tarkoituksena maalata se vielä tumman ruskeaksi, jotta sopii paremmin ympäristöönsä. Samoin lautojen sisäosat käsitellään.

Tämän lisäksi ei suuria hommia olla vielä tehty. Kauhakuormaajan hankkiminen on seuraava askel, jotta saadaan kaivettua pensasaidan rippeetkin pois. Sitten alkanee aidan rakennus. Sitä ennen (ja sen aikana & sen jälkeen) voin kuitenkin harrastaa pihasuunnittelua, jota varten ensimmäiset hankinnatkin on tehty! Kävimme Viherlassilan kevätpäivillä, josta ostin Ruusumantelipuun tarjouksesta, hintaa vain 16,90€. Huomasin, että nyt tarjouksessa ovat ruusumantelipensaat, joita ajattelin myös käydä ainakin pari hakemassa... Lisäksi ostimme mustikoita ja kauan himoitsemani peikonpähkinäpensaan! 

Ruusumanteli
Peikonpähkinä  
 Ah, kaikkea ihanaa! Puutarhamyymälät ovat kyllä vaarallisia houkutuksia täynnä, ja tiedän, että todennäköisesti sinne tulee vielä palamaan melkoisesti rahaa... Mutta vähän kerrallaan, jotta ei samantien käytä koko vuoden rahoja!