sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu alkaa olla jo takanapäin, ja meidänkin talossa vietetään rentoa sunnuntai-iltaa herkkujen kera. Ei tässä sentään koko viikonloppua ole kuitenkaan makoiltu!

Perjantaina päätin aloittaa uuden projektini: saunan. Sauna itsessään on rempattu n. vuosi sitten, mutta ilmeisesti kaikkia seinäpaneeleja ei ole uusittu tai sitten ne vain eivät pidä vedestä, sillä osa suihkun vieressä olevista paneeleista oli alkanut tummua. Ei siis vielä muuta kuin esteettinen haitta, mutta olen luonteeltani sellainen, että jos jonkun virheen huomaan se alkaa vaivata minua. Joten asialle oli tehtävä jotain! Niinpä ollen marssimme kauppaan ja ostimme jo aiemmin mainostamani helmiässävytteen, joka on melko villi ilmestys märkänä...

Purkissa...
Kaukalossa...
Ja seinässä. Kyllä, sininen seinä!

Rautakauppataustani takia tiedän, että kyllä tuo kuivuttuaan muuttuu oikean väriseksi. Kyllä silti hirvitti, kun saunan katto ja puolet seinistä hehkuu sinisenä.... No luojan kiitos, se väri tosiaan muuttuu kuivuttuaan! Yksi seinä on vielä käsittelemättä ja sitten paneelit on valmiita.

Lauantaina sen sijaan vietimme lähes koko päivän vanhempieni luona. Tarkoitus oli vain käydä syömässä, mutta loppupeleissä jäätiin saunomaan ja grillaamaan veljeni ja hänen vaimokkeensa kanssa. Ja oli kyllä mukavaa, saatiin istuskella iltaa rauhassa juoruillen ja syöden!

Koiratkin olivat tietty mukana, Pipa kävi tuttuun tapaansa uimassa äitini koristelammessa...



Ja pitihän sitä vähän leikkiä pellollakin! Kahdestaan, samalla kepillä, tottakai..

Dana - pieni koira, iso ego!

Sunnuntaina pakotin puoliskoni käymään kanssani Piha & Puutarha- messuilla, jonka jälkeen käytiin vielä veljeni luona ottamassa vähän kaatopaikkakuormaa kyytiin. Kotiin päästyämme koin hetkellisen energiapiikin, joten leikkasin piha-aidan valmiiksi ja maalasin ekan kerroksen pintamaalia olkkariin, wuhuu!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Torstai täynnä töpinää!

Ai että, tänään on ollut todella ahkera päivä! Aamun aloitin auton katsastuksessa, josta jatkettiin puutarhatöihin kaverin avustuksella. Saatiin vihdoin hoidettua pensasaidat kuntoon, mutta jestas sitä työn määrää! Noin 20 metriä pensasaitaa ja taisi siitä tulla kaikenmaailman kepakkoja, lehtiä ja heiniä lähes kymmenkunta kottikärryllistä..

Tässä kuvassa osa aidasta on jo alkanut saada muotoa. Aidan kauempaa päätyä voi verrata tähän kuvan etualalla näkyvään pöheikköön.. 

Kyllä, kädessäni on sähkötyökalu! Ei hätää, olen edelleen ehjä! (uskomatonta, mutta totta.)


Innokas apurini J! (kiitti avusta!)

Ja tittidii, valmis aita!



Ruokatauon jälkeen jatkoin vielä toisen aidan karsimista, mutta se oli pakko jättää kesken.. Kätöseni nimittäin alkoivat ilmoittaa, että nyt alkaa riittää! Josko huomenna leikkaisin nekin valmiiksi asti.

Pensasaidan hoitamisen lisäksi sain puoliskoni avuksi omenapuiden viimeistelyyn. Oma pituus ei riittänyt joidenkin oksien karsimiseen, joten tuo kaksimetrinen jötikkä on ihan tarpeen näissä hommissa. Lisäksi oli pari hankalaa kohdetta, joissa vaadittiin vähän luovuutta.. Olen sen vert tapaturma-altis, että jätän suosiolla nämä puissa kiipeilyt saha kädessä muille... 

Turvallisuus ennen kaikkea...

     
Omenapuu nro 4, ennen sahailuja







Ja sahailujen jälkeen!

Nyt alkaa omenapuutkin näyttämään aika hyvältä, jes!

Ja jottei päivän ahkeruus jäisi tähän, myönnettäköön että päätin illalla vielä maalata olkkaria! Ja nyt on pohjamaalit koko huoneessa, wuhuu! Huoneen lisäksi maalia oli myös muualla..



Kyllä. Siinä on mun jalat. Maalia täynnä. Sen lisäksi maalia oli kädet ja paita täynnä, kasvoissa ja hiuksissakin. Argh.... No, onneks oli vesiohenteista maalia, sainpa hyvän syyn lillua suihkussa!


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Omenapuita, kodinkoneita ja pirusti pölyä

Tänään yritin hieman jatkaa omenapuiden karsintaa, ja jatkan vielä huomennakin! Niistä ei varmaan ole kohta enää mitään jäljellä... Asiaa hankaloittaa tietty ne aiemmin mainitut surkeat puutikkaat... Mietin itseasiassa tänään, olisiko pitänyt ajaa paku puun alle ja sitä kautta leikata oksia. Totesin kuitenkin, etten järkytä naapureita samantien uudestaan eilisen laulushown jälkeen! 

Mainittakoon samalla, että etenkin meidän nuorempi koira Pipa rakastaa puutarhahommia. Taivaalta suorastaan sataa ihania, silputtavia oksia!! 

Oksasilppuri työn touhussa


Sen lisäksi en paljoa muuta tehnytkään. Siivosin hiotun huoneen, jotta sitä voisi alkaa maalaamaan. Jestas sitä pölyä...


Noin 1 cm pölyä tasaisesti koko huoneessa. Meinas imuristakin loppua puhti...

Edellämainittujen hommien lisäksi tilattiin tänään keittiöön kodinkoneet! Koko paketti tuli yllättävän halvaksi rakentaja.fi-sivuston yhteisoston avulla. Ja jee, saan VIHDOIN iiiison jääkaapin! Ei siis mitään puoletpakastinpuoletjääkaappiyhdistelmää, vaan jättimäinen jääkaappi! Kyllä voi yksi jääkaappi olla tärkeä asia, mutta hei, ruoasta kun puhutaan... U know!

Jos lähtisi lataamaan taas akkuja huomista varten. Molemmilla selvästi painaa remonttiväsymys, kun hommat ei vaan suju sellaisella tahdilla kun pitäisi. Toivottavasti löydetään taas ne sisäiset duracellpuput ja saadaan hommat luistamaan!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Ain laulain työtäs tee (?)

Tulipa tehtyä vaikutus naapureihinkin! Sain vihdoin aikaiseksi aloitettua pihatyöt, ja niitä tehdessä piti tietysti kuunnella vähän musiikkia. (Lopputulos on huomattavasti hauskempi, kun tietää musiikkimakuni, JOTEN myönnettäköön saman tien, että "musiikilla" tarkoitetaan tässä yhteydessä muun muassa Robinia, iskelmää ja espanjalaista poppia.)

No, siinä sitten toikkaroin hyvin epävakailla puutikkailla, tätä edellämainittua musiikkia kuunnellen, laulaen ja vähäsen myös epämääräisellä tavalla liikehtien (nimenomaan liikehtien, ei sitä pörheltämistä voi hyvällä omalla tunnolla tanssimiseksi kutsua). Yhtäkkiä havahdun ja lähes tipun tikkailta tajutessani, että naapurihan se siinä seisoo kymmenen metrin päässä... Krhöm. No, omapa on pihani ja saipa sitten koko shown kerralla!

No mutta nyt kun päivän show-osuus on käsitelty, voinkin kertoa miten remontti on edennyt tänään. Nimittäin....

*fanfaarimusiikki* 


....LATTIA ON HIOTTU! VIHDOIN!

Aivan ihanaa, se helvetti on nyt takana! Ja kaikille remontoiville tutuille ja ystäville tiedoksi: Jos joskus tarvitset koolausapua, voit soittaa meille. Jos tarvitset maalaus- tai kittausapua, voit soittaa meille. Jos tarvitset vaikka neuvoja vessan siivoamisessa, voit soittaa meille. Mutta jos tarvitset apua lattiamaalin hiomisessa, toivotamme kauniisti hyviä hiontahetkiä, apuun emme todellakaan ehdi, ajankohdasta riippumatta! Kyllä tämä hiontakokemus riittää meille seuraavaksi 20 vuodeksi. 

Ja mitä tulee tuohon puutarhatyöosuuteen, (jos nyt unohdetaan tuo show-osuus...) se on kyllä älyttömän mukavaa touhua! Tosin uudet tikkaat voisi olla ihan tarpeen, nuo puutikkaat ovat vähän niin ja näin...




Monet omenapuistamme ovat luultavasti sellaisia, että niitä ei ole koskaan karsittu. Sellaisia pöheikköjä ne olivat! No, nyt on suurin osa valmiita, tosin oli pakko jättää homma hiukan kesken, koska kaikki lihakset alkoivat olla suht kipeitä. No, the show must go on vai miten ne sanoo - huomenna jatketaan!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ei sunkka mittä pölyy ol?

Otsikostakin sen ehkä voi päätellä - Remppa on taas pitkästä aikaa edennyt! Tänään nimittäin tein ns. tehoiskun hiomakoneen kanssa, tuloksena MELKEIN kokonaan hiottu lattia! Vain noin neliön alue on hiomatta, jes!


Ai että kun tuntuu hyvältä! Huomenna kun vielä hion tuon lattianpalan niin se on siinä! No okei, pieni kevyt loppuhionta on vielä edessä mutta se on lähinnä täydellisyyden varmistamiseksi. ;)

Hionnasta jatkaakseni, tuli taas tänään todettua hiontapölyn ihanuus.... 


Pikkuisen on tuota pölyä vaatteissa... No, se on kai niitä remontoinnin huonoja puolia. 

Hiontatouhun lisäksi tuli tänään alustavasti valittua vähän lattiamateriaaleja keittiöön ja eteiseen. Päädyttiin klinkkerilaminaattiin, se kun oli ainut, jonka väri ja ominaisuudet miellyttivät molempia.


Siinä on toinen suunnittelemamme lattiamateriaali, toinen on ylläolevan tyyppinen mutta tummempi.

Ai että, pitkästä aikaa on taas sellainen olo, että kylläpä tää on palkitsevaa touhua! Huomenna tilanne tietty saattaa olla jo toinen, mutta otetaan nyt kaikki irti tästä riemun tunteesta!


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kuluneen viikon tunnelmia

Kulunut viikko... En edes tiedä, miten sitä kuvailisin. Kaaosmainen olisi ehkä se oikea sana. Remonttihan ei ole edennyt muutakuin keittiön tilaamisella, muutoin ei ole ehditty tekemään juuri mitään, silti jatkuvasti kauhea kiire. Tosin tämä oli ns. poikkeusviikko, itselläni oli töitä ja koulua aikalailla, ja niistä aiheutunut stressi sai aikaan sen, ettei kauheasti jaksanut keskittyä remppaamiseen.
Lisäksi viikonloppu oltiin Vaasassa, joten remonttia ei tarvinnut miettiäkään sinä aikana.

Tulevan viikon osalta olen kovin optimistinen. Huomenna aion (kelistä riippuen) hioa lattiaa ja/tai karsia omenapuut+piha-aidan. Nyt kun ilmeisesti olisi tuo puiden huoltoaika...???? (Näin minulle kerrottiin, itselläni ei ole hajuakaan asiasta. Lisäksi naapurit ovat näköjään karsineet omiaan joten mennään virran mukana!)

Loppuviikolla toivon, että pystyisin lakkaamaan lattian ja maalaamaan seinät. Jos olen superoptimisti, voisin sanoa että huone on perjantaina valmis. Mutta koska olen nykyisin jo hippasen realistisempi, toivotaan että saan ainakin aloitettua maalaamiset siihen mennessä! Lisäksi olisi myös saunan huoltokäsittely, joka pitäisi tällä viikolla tehdä.

Saunasta puheenollen, sehän on tällä hetkellä puunvärinen kauttaaltaan, harmaata laattalattiaa ja kiukaan valkoista muuria lukuunottamatta. Näin ollen päätin, että huollon yhteydessä voisin vaihtaa koko häkkyrän väriä samantien, jotenkin se punertava puu ei mielestäni toimi tuossa tilassa. Saunasuojat hain jo alkuviikosta, nyt sitten kun pääsisi läästimään niitä seiniin... Värisävystä voin sanoa sen verran, että harmaan suuntaan mennään ja jossain kohtaa tulee jälleen olemaan helmiäisefektiä! 


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Next project: Kitchen

WIHII! Keittiö tilattu, nyt sitten pitäisi odotella tuskalliset neljä viikkoa sen tuloa!

Millainen siitä sitten tulee? Itseltäni löytyy tarkat kuvat ja hahmotelmat lopputuloksesta, mutta tänne en niitä tietenkään vielä laita. (kiusa se on pienikin kiusa!) Sen sijaan olen kasannut tähän muutamia elementtejä, jotka yhdistyvät tavalla tai toisella tulevassa keittiössämme....


Integroitu uuni... (Ah, vanhuksen selkä kiittää!)

Ovet tämän tyylisiä...

Musta työtaso.... Ei tosin pilkullinen.

Wengeä... (se on väri.)

     
Rappausta.... (Kuvat lainattu netistä)

Ai että! Ja tähän kaikkeen lisätään vielä uusi lattia ja lämmitysjärjestelmä, muita kodinkoneita ja valaistusta. Ja ties mitä kaikkea! Kyllä tulee niin hyvä että!

Ja mites se muu remontti? No ei juuri mitenkään. Eilen en tosiaan ehtinyt asiaan paneutua koulun ja töiden takia, tämän päivän sen sijaan omistin koulutöille. Saattaa olla että menee huominenkin päivä tähän. No, kyllä se siitä! Kohta lähden käymään Myllyssä äitini kanssa, josko sieltä saisi sen verran lisäenergiaa että jaksaisi illalla tuijotella hiomakonetta.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Rennon viikonlopun jälkeen paluu arkeen

Viikonloppu oli ensimmäinen remonttivapaa viikonloppu. Lauantaina piti kaverin kanssa harjoittaa pihahommia ja viettää saunailtaa, mutta loskakelin yllättäessä päätettiin unohtaa koko talon kunnostus-osa illansuunnitelmista ja siirryttiin suoraan saunailuun. Juomapuolikin oli kunnossa..




Käytiin vielä vähän tanssahtamassa baarissa, ja seuraavana aamuna olo oli sen mukainenkin. Sunnuntai siis meni pitkälti sängynpohjalla. Hups.

No mutta maanantaina oli edessä paluu arkeen! Nimittäin hiomiseen.... Niinpä päivänaikana tuijottelin pitkälti alla olevaa näkyä..


Välissä tosin vietin pullataukoa kaverin kanssa, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Näki samalla meidän talon ekaa kertaa ja huomautti mahdollisesti hieman lihonneesta koirastamme.... Pipa on nimittäin saanut ehkä vähän muotoja masunsa ympärille. Hups jälleen.

Palatakseni tuohon lattiaan, se jopa edistyi! Nyt on huoneen takaosasta hiottu osa kokonaan, vielä sitä kyllä on jäljelläkin... Kuvaa lattiasta en taaskaan pölykerroksen takia saanut. Mies sen sijaan otti tänään huoneiden väliset karmit pois, sillä päätettiin ettei laitetakaan ovea enää siihen.


Samalla lähti kynnys, onneksi. Sekin kun oli sattumoisin vihreä........ 

Saatuani päivän päätökseen marssin vetoketjuoven läpi, tarkoituksenani syödä jotain. Puolisko kuitenkin ilmoitti, että aikomukseni oli turha, sillä olin kokonaan pölyn peitossa. Kirjaimellisesti kokonaan. Joten ensin suihkuun, jottei koko lopputalo ole täynnä sitä samaa ahdistavaa pölyä. Todisteeksi epäilijöille, alla kuva silmälaseistani...


No, ainakin sain tänään lattiaa eteenpäin! Huomenna edessä on kouluhommia päivällä ja töitä illalla, joten remppailu saattaa jäädä osaltani vähemmälle.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Superahkera päivä!

....Tai sitten ei. Tarkoituksena tosin oli hioa lattia valmiiksi, mutta ei. Ei sitten millään ei. Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki muu kiinnostaa, paitsi se, mitä todella pitäisi tehdä? Tänään koin juuri sen tunteen. Mulla oli nimittäin kaksi vaihtoehtoa: joko teen koulutöitä tai sitten hion lattiaa. No, kumpaakaan en saanut loppuun.

No okei, kumpaakaan en tehnyt juurikaan.

No okei, en tehnyt kumpaakaan YHTÄÄN. Ja arvaapa mitä? Ei kiinnosta. Ei tänään.

Kuulostanpa vihaiselta, mutta en todellisuudessa ole. Jostain syystä iski kauhea turhautuminen tänään, kun nyt neljän viikon (kuukausi, wau <3) koko talo ei olekaan vielä valmis. Oliko se yllätys, no ei!! Mutta silti, turhauduin. Ja purkasin tämän tottakai kunnon paasauksella lounaan ääressä eräälle hyvälle ystävälleni (kiitos kuuntelukorvista J!) sekä myöhemmin puoliskolleni. Jälkimmäinen näistä totesi: "Olisko ehkä aika hengittää syvään ja ottaa rauhassa, kun ei tässä ole mikään kiire." Taisin asiaan kuuluvasti vastata itselleni tuttuun tapaan "No v***u ei." Mutta noin kahden minuutin kuluttua oli pakko myöntää, että hän oli oikeassa. Turha sitä on itseltään vaatia liikoja, ja polttaa sitten hermonsa kaikista pienistäkin asioista. Maailmassa on ehkä suurempiakin murheita kuin se, että onko ne seinät kitattu tänään vai huomenna.

Joten noudatin hänen neuvoaan. Hiomisen, remppaamisen, siivoamisen ja koulutöiden sijaan en tehnyt illalla yhtään mitään edellä mainituista. Sen sijaan soitin veljeni vaimokkeelle, ja pyysin häntä pyörähtämään kaupassa kanssani. Ostettiin muutamia pieniä asioita, höpötettiin ja herkuteltiin. Tuli todella tarpeeseen, myönnän. Ehkä pitää yrittää antaa itselle vähän armoakin tässä touhussa, tai ainakin vähän "höllätä" näissä tavoitteissani.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hiontapölyä kurkussa, lattialla, seinässä, naapurissa, koirien turkeissa, ruoassa, kylppärissä....

MUTTA.... PUOLET lattiasta hiottu! VIHDOIN! Vaikka kyseessä onkin vain puolet, on se kuitenkin huomattavasti paremmin kuin tuo 1/5 osa, mikä tänään aamulla oli. JES. Tuskallista touhua, pakko myöntää. Mutta omapa on vikani, kun sen lattialakan siihen haluan..

Kuvaa en voinut lattiasta ottaa, koska hiomisen valmistuttua lähellä olevat kolme huonetta ovat niin pölyn peitossa, ettei niissä tahdo nähdä mitään. Mutta hyvältä se näyttää, vannon!

Lisäksi tänään kittasin ja hioin viimeisen kerran seiniä. Pieniä raapuja siellä enää oli, jotka vaativat vähän paikkailua, mutta muuten vaikuttaa aika hyvältä. Tilanne tietty voi olla täysin erilainen sitten, kun pohjamaali on seinässä ja joka paikassa on joko kolo tai kuhmura... Mutta murehditaan sitä sitten, ja ollaan nyt oikein epärealistisen optimistisia ja todetaan, että seinät ovat täydelliset!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Sisustusta ja paneeleja


JEEEEEEI katto done! Tänään vedettiin myös toinen kerros kittiä seinään, kohta päästään jo kivoimpaan osuuteen, eli maalaamiseen! Tosin sitä ennen olisi vielä lattian hiontaa... 

Saatiin tänään myös vihdoin omia verhoja ikkunoihin! Edelliset omistajat jättivät tänne kyllä jotain, mutta haluan kaikkiin omat verhot. Aloitettiin tärkeimmistä; saunasta ja vessasta. Ja kyllä, meillä on ikkuna vessassa. Sellainen 1,5m korkea, josta näkymä pikkueteiseen. Verho on vähän pakollinen siis, ellei halua jakaa toimituksiaan kaikkien sisääntulevien kanssa... 

Before



After

Pieni muutos, mutta kyllä tuokin asia jo piristää. Heti enemmän omanlaisen näköinen. Saunasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta sinne tuli samanlainen tähtiverho, tosin päinvastaisella värityksellä. Tähtiverho, asia jota en koskaan aikonut ostaa... Tulipa hurahdettua niihinkin!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tasoittava sunnuntai

Vähän rennompi sunnuntai takana. Aamu alkoi vähän myöhäisemmällä herätyksellä (9.30, ei niin myöhäinen kuin minulta aiempien tottumusten peristeella olettaisi, eihän..!!) ja jatkui hieronnan merkeissä. Allekirjoittanut ainakin kaipasi sitä paljon, koska vähän joka puolelta kolottaa jatkuvasti. Huippuna ehkä remontoinnin tuoma ilo: puutuvat kädet. Molemmat kätöset puutuvat mystisesti useita kertoja tunnissa, joka hankaloittaa hieman ömmmm, no kaikkea. Toivottavasti hieronta auttoi ja kädet pysyy ojennuksessa!

Koiratkin pääsivät pitkästä aikaa kyläilemään, sillä veimme ne hieronnan ajaksi vanhempieni luo. P & D löysivät muun muassa pihalta äitini luoman ihanaisen tekolammen (josta vihittiin tällä reissulla lapsostemme uima-allas...) Ah sitä riemua ja mudan tuoksua!

Remontin osalta meidän PITI asentaa kattopaneelit tänään, mutta kotiin palatessa oltiin molemmat niin raukeassa olotilassa, että päätettiin siirtää ko. työ huomiselle. Tänään siis vedettiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen eka kerros tasoitetta seiniin. 

Huomenna jatketaan (oletettavasti) paneloinnilla. Itse pyrin aamupäivällä hiomaan lattiaa ja/tai laittamaan toisen tasoitekerroksen seiniin. Huomenna saamme myöskin vieraita seuraavan huoneen projektia koskien, mutta siitä lisää myöhemmin!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Näin meillä vietetään naistenpäivää!

Ei ehkä ihan perinteinen tapa viettää tätä päivää, mutta samapa tuo. 
Tavoitteenahan meillä oli saada sähköt vedettyä tänään ja lisäksi levytystä aloitettua. Oltiin astetta tehokkaampia, nimittäin...

Tulee muuten tiiliseinäkin ihan eritavalla esiin nyt, kun sitä ei ympäröi vihreä kukkatapetti. Tuohon mahdollisesti tulee joskus takka, mutta luultavasti se saa nyt jäädä tuollaiseksi. Tosin maalaan sen eriväriseksi.




Siinä ne, kaikki seinät levytetty! Voi tätä riemua!! 

On muuten kiva huomata, kuinka nopeasti oppii asioita. Eka huone meni itsellä vähän avustajan roolissa levytyksiä ja koolauksia tehdessä, mutta toisen huoneen kohdalla tein niitä jo paljolti itse! Ja hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi. 

Huomenna pitäisi laittaa kattopaneelit paikalleen ja aloitella seinien kittausta. Aamu aloitetaan kuitenkin hierojalla, jota me molemmat todella tarvitsemme.. Sen jälkeen ehkä poiketaan vielä vanhempien luona mässäilemässä ennen rempan jatkamista.

Mutta nyt, siideri käteen ja saunaan! Hyvää naistenpäivän jatkoa :)

Edistysaskelia


Koolaukset: done! Ja kyllä, tein jokaikisen omin pikku kätösin! Hyvää tässä on se, että jos ne on hyvin, tietää ketä kehua. Toisaalta jos ne on huonosti, tietää myös ketä syyttää... Eli miestä. Tottakai, näin naistenpäivänä varsinkin. ;)

Tänään oletan tuon puoliskon vetävän sähköt olkkariin ja aloittavan levytystä. Itse suunnittelin jatkavani hiontaa, joka muuten on edennyt tällä tavoin....


Hitaasti mutta varmasti. Vaikka tuo työ onkin todella pitkästyttävää, olen silti tyytyväinen, että siihen lähdettiin. Nyt en ole enää turhautunutkaan, kun homma tuntuu edistyvän taas vähän nopsammin, kuin alkuviikolla. 

Tajusin tätä kirjoittaessani, että ollaan omistettu tämä nyt jo kolme viikkoa. Siinä ajassa ollaan poltettu tuhottomasti rahaa, muutettu, saatu yksi huone valmiiksi ja toinen aluilleen ja vaikka mitä muuta, mutta kaikkea en voi vielä tässä paljastaa...

Feels good, joten suklaamurojen kautta paluu hiomakoneen ääreen!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Olkkari edistyy...

Tosin ei hiomalla, vaikka niin olin suunnitellutkin. Päätin käyttää päivän seinien koolaamiseen, joka tuli tehtyä loppuun asti. Huomenna sitten tunnelman mukaan hiomista ja/tai katon koolaamista. Unohdin napsia kuvia, joten tällä kertaa vain tällainen minipostaus!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Turhautuminen!

No vihdoinkin se iski, turhaantumisen tunne. Johan sitä odotettiinkin... Ja miksi? Tässä syy...


Lattiamaalin hiominen. Ja sehän on hiottava, koska naapurihuoneeseenkin laitettiin lattialakka. Sisäinen sisutussuunnittelijani huusi muutaman kirosanan, kun hiomista aloitettiin. Ei meinaa irtoa sitten millään...! Tuossa kuvassa kahden ihmisen työtunteja on takana suunnilleen kuusi. KUUSI tuntia ja kolme neliötä hiottu.... *kirosanakirosanakirosana*

No hyvä siitä sitten joskus tulee.... Jotenkin tuo homma kuitenkin väsyttää niin, ettei kauheasti kiinnosta sitä tehdä, argh. Huomenna otan itseäni niskasta kiinni ja hionhionhion aamusta asti!

PS. Vihreä lattia. Ei oo ihan mun makuun...

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Puh, pah, pyllykujalta pois!

Ennen kuin otsikko herättää irstaissa sieluissa joitain mielikuvia selvennän, että se viittaa vain ja ainoastaan entiseen asuinpaikkaamme! Ja kyllä, muutto tuli tehtyä. Eilen haettiin vikat lamput ja tavarat pois, joten nyt on käytössä vain oma tönösemme. Ja voi tätä laatikoiden määrää...! 

Eilen tehtiin lisäksi vähän remppaa, puolisko laittoi makkarin kattolistoja ja itse aloitin seuraavan huoneen koolaamisen. Eilen tosin taisi olla vähän heikko remppa päivä molemmilla, kun ei yksinkertaisesti jaksanut puurtaa kauheasti. Näin ollen lämmitettiin sauna ja otettiin vähän rennommin ilta, jotta jaksaa taas painaa.

Se tässä on kyllä hyvä, että tuo mies on kovin osaava yksilö. Onnistuu sähkö- ja putkityöt, raksahommat ja ruoanlaittokin. Joskus sitä silti tulee valitettua, kun pyykinpesusta hän ei välitä. No, eilen hän sitten päätti yllättää toteamalla viikanneensa mun vaatteita väliaikaisen vaatekaappimme päälle. Innostuin jo tästä yllätyksestä, kunnes näin lopputuloksen...

Siinä VIIKATTUJA vaatteita. Nauruunhan mä repesin kun tuon pinon näin. Eikä siinä vielä kaikki.....


Hän oli myös parittanut sukkiani. Miehen logiikalla sukat muodostavat parin jos niissä on JOKO samaa väriä TAI samaa kuviota. Näiden kahden yhdistelmä taitaa olla mahdoton käsittää.. No hyvä yritys kuitenkin!