torstai 7. toukokuuta 2015

Astetta villimpi vappu

Vappu. Juhla jota pari vuotta sitten odotin kuin kuuta nousevaa. Toisin oli tänä vuonna. Koko humpuukijuhla ei kiinnostanut yhtään. Sen sijaan oli päättänyt, että vappuna istutetaan perunat! Suuren suuria suunnitelmia oli tiedossa siis.

Jokin meni jossain kohtaa väärin, kun huomasin olevani kaivamassa savea ylös maasta samalla kun mies asettelee koristekiviä. Jokin kuulostaa olevan hieman ristissä.... Mutta samapa se, loppupeleissä (kaikkien kirosanojen jälkeen) lopputulos oli erittäin hyvä, niin kasvimaan kuin koristekivienkin suhteen. 


Perunamaaksi suunniteltu maa muodostuikin hieman aiottua isommaksi, joten 2,5kg Annabelle-säkin lisäksi kyseiseen maahan istutettiin myös rivit porkkanaa, punajuurta, hernettä ja sipulia. Lopuksi harso päälle ja that's it!


Ja se miekkosen projekti? Onnistui kyllä todella hyvin.


Kuvan kivethän ovat meillä olleet jo viimevuodesta, osa on käytössäkin. Tuo kasvimaa tulee itsekasvatetuille tomaatin, chilin ja paprikan taimille. Itse kasvi"maa" on toteutettu kasvusäkeillä, jotka on peitelty kuorikatteella. Tuohon kohtaan kun ei viitsi alkaa ihan kiinteää kasvimaata kaivelemaan, mutta tuollainen viritelmä sopii oikein mainiosti. Kasvimaa saa kylläkin asukit vasta kesäkuun puolella, tai niin Facebookin viherpiipertäjät neuvoivat eräässä ryhmässä, ja taidan uskoa tässä asiassa heitä.

Näiden lisäksi meillä ehkä lähti mopo käsistä marjoja ostettaessa. Tarkoitus ei edes ollut mennä ostamaan marjoja, mutta äärimmäisen houkuttelevat TARJOUS!-kyltit veivät meistä voiton... Monta kertaa. Tämän takia meiltä löytyy nyt 2x mustikka, 2 x  karviainen, 2x punaherukka,  2x mustaherukka sekä vadelma... HUPS!


Marjat päätettiin sijoittaa samoille kohdille, kuin mistä viime vuonna kaivettiin pystyynkuolleet vatut ylös. Tuossa ne saavat runsaasti valoa ja niiden (toivottavasti äärimmäisen runsas) sato on helppo kerätä.

Edellä mainittujen lisäksi meiltä löytyy myös suuren suuri kasa siemeniä, jotka odottavat vielä istuttamista.. Näille sijaintia pohtiessa heräsi idea kasvulaatikoista. Katseltiin kaupoista, mutta tuntuivat turhan kalliilta. Ehdottelin puoliskolle, josko hän viitsisi sellaisia muutaman näpertää ja kas kummaa, tunnissa mulla olikin jo eka laatikko valmis!


Päätettiin vielä käydä asettamassa laatikko uudelle paikalleen, joka siis on viime vuotisen kasvimaan päällä. Se viime vuonna kaivettu kasvimaankikkara oli kyllä sadon kannalta hyvä, mutta niin pirun ruma... Siksi halusinkin jotakin erilaista ratkaisua, joka olisi hieman siistimpi alun alkaen ja myös helpompi pitää siistinä. Kasvulaatikko vaati täyttyäkseen vaatimattomat seitsemän säkkiä multaa, ja siihen istutettiin eri lajeja salaattia, pinaattia ja retiisiä. Vielä pari tuollaista laatikkoa haluaisin, nyt täytyy vaan alkaa lahjomaan puoliskoa, jotta saan hänet taas askartelemaan!

2 kommenttia:

  1. Vau mikä vappu! Sehän oli teillä oikea puutarhatyöläisen riemujuhla :) Perunankasvatus on siinä mielessä kivaa puuhaa, että se ikäänkuin hoitaa itse itsensä. Ja tuo clili/paprikapenkki saa minulta kannustavat taputukset!

    Tutustuin blogiisi ensimmäistä kertaa ja viehätyin. Erityisen kivoja olivat kuormalavaideat, onko niille syntynyt teillä jatkoideoita?

    Sini K.
    joka itsekin pohtii, käyttäisikö kuormalavoja keinuvaksi pihasängyksi
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  2. Varsinainen juhla kyllä, mutta on tuo puutarhanhoito palkitsevaa hommaa! Just tänään huomattiin, että ensimmäiset istutukset jo vähäsen vihertää, jotakin siis on tuloillaan (Tulevaisuudessa selviää onko tulossa oikea viljelty yksilö vai rikkakasvi...)

    Kuormalavaideat on edelleen kehitteillä, tällä hetkellä polttelevin ajatus on juurikin mainitsemasi keinuva pihasänky sekä sohva. Ideoita vaan tulee sitä tahtia, ettei itsekään pysy perässä... Mutta eiköhän me jotain niistä kuormalavoista keksitä! ;)

    VastaaPoista