Koska ihmisen pitää olla järjestelmällinen edes jossain, kasasin kolme eri kollaasia: Yksi keskittyy remonttiin, yksi puutarhaan ja yksi muuhun elämään.
Le remontti. |
Alunperin laitoin tuohon kollaasiin kuvan lattian hiomisesta, mutta pelkkä kuvan katsominen nostaa kylmän hien pintaan, joten sitä hirvitystä ei tuolta lyödy! Tuossa itseasiassa on remontista vain siistimpiä osia/lopputuloksia - kollaasi olisi melko erilainen, jos olisin koonnut siihen kuvia esim. koolauksesta, hiomisesta, leivinuunin käsittelystä ja purkutöistä.
Ja mites se puutarhurointi?
Löytyy kukkapenkkiä, maitokärryä, puuöljyä... Paljon on lapiolla ollut töitä ja paljon olisi jäljelläkin. Melkoisesti tuo on kuitenkin jo muuttunut, vaikka niin sanottuja radikaaleja muutoksia ei olekaan tehty. Kyllä meille vielä JOSKUS tulee terassi katoksineen, palju ja autotalli. Mutta ei ihan heti, ei pysty!
Ja koska tässä kohdin varmasti suorastaan silmät syyhyävät jännityksestä kollaasi nro 3:n takia, siirrytään siihen: Muu elämä.
Juhannus tosiaan meidän taloudessa vietetään siten, että puolisko ja Pipa lähtevät sukuloimaan Lahden suuntaan, itse jään pikkuotuksen kanssa kotivahdiksi. Selkä on taas siinä kunnossa, että turha yrittää poistua kotoa. Ehkä puoliskokin ansaitsee välillä lomaa aina-niin-rauhallisesta-ja-ihanasta avovaimostaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti