keskiviikko 6. elokuuta 2014

Project nro 3484: Le cold eteinen

Terassi on nyt siinä tilassa, että päällilaudoitus + tolpat on kiinnitetty. Päällilautoja tosin pitää hieman fiksailla vielä, ja se on miekkosen homma (omat hermot ei kestä).... Tämän jälkeen vielä aita paikoilleen, portaat ja öljyäminen. Kivalta näyttää ja tosi tukevan tuntuinenkin systeemi, kunhan vaan saataisi vielä loppusilaus tehtyä!

Mutta kuten ehkä tutut tietävät, meillä aloitetaan uusi projekti samalla kun viimeistellään vanhaa. Joten ei varmasti yllätä, jos kerron, että allekirjoittanut päätti aloittaa uuden pikkuprojektin; kylmäeteisen. Kylmäeteinen on se sama tila, josta revittiin lattioita hetki sitten. Puolisko olisi halunnut uusia eteisen lattian, mutta löin jarrua todeten, että tämä projekti saa jäädä pintaremontin tasolle. Tästä syystä aloitin tilan kunnostamisen.

Kyseinen pintaremontti aloitettiin ikkunoiden maalauksella. Ikkunat olivatkin melkoisessa kunnossa, sillä maali oli rapistunut jokaisesta melkoisesti ja lisäksi ne olivat todella likaisia. Alla olevista kuvista näkee vähän ikkunoiden kuntoa ennen käsittelyä.



Kevyt hionta, putsaus, teippaus ja maalia päälle. Ja taas näyttää paremmalta!

Before
After
Lähikuvia vertaamalla näkee eron paremmin:

Ennen
Jälkeen
Seuraavaksi olisi tarkoitus maalata seinät. Maalin kävin hakemassa jo tänään, itse maalauksen toteutan todennäköisesti huomenna... Sitten vielä lattiaan uutta väriä ja vähän sisustelua. Tällainen pintaremppaaminen on itseasiassa ihan kivaa, sillä tähän astiset "pintaremontit" ovat todellisuudessa sisältäneet muun muassa keittiön uusimisen ja seinien koolaamiset yms... Pintaremontit ovat aina lähteneet pikkiriikkisen käsistä.. Mutta tällä kertaa pysytään oikeasti PINTAremontoinnissa!

Meillä on kotona melkoisesti tohinaa tällä hetkellä, kun kolmas koirani on meillä hoidossa. Kyseessä on vanhemmillani asuva karvainen lapsoseni, joka on 11-vuotias kleinspitzmamma. Ei tuu ainakaan tylsää näiden kolmen kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti