keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Project terassi, part 2: Valut

Terassin tekoa on jatkettu samalla raivokkaalla innolla, jolla se aloitettiinkin. Ensimmäisenä tehtiin pidennyspalat maasta söröttäviin pahvitöröihin, jotta niihin tehdyistä valuista tulee oikean korkuisia. Tämän jälkeen pahvitöröihin laitettiin allekirjoittaneen vaivalla askartelemat rautatukihäkkyrät, jotka sitten vahvistaisivat betonin rakennetta.


Eilen aloitettiin valut. Itse en ikinä ennen mitään valuja ole tehnyt, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä, miten se käytännössä tehdään. Tosin kaikkien "taiteen sääntöjen" noudattaminen ei ollut mahdollista, joten sementti asetettiin töröihin lapion sijasta puutarhakäsineiden avulla. KYLLÄ, minä pikkukätösilläni kaavin sementtiä törppöihin.

Ja jottei homma kuulostaisi liian helpolta, todettakoon, että noin kahden törön täyttämisen jälkeen sekoituskone ylikuumeni, joten ei muuta kuin auto alle ja uutta ostamaan. Heittäydyin pihiksi, joten ostimme jonkun halpisversion... Siitä johtuen puolisko kiroaa minua jatkuvasti kun joutuu käyttämään kyseistä konetta. No, kyllä se asiansa (melkein) ajaa.

(Kuvan kone ei ole tuo pahamaineinen rimpulakone)

Tuolta ne sitten näyttävät täytettyinä. Kaksi töröä jäi täyttämättä, koska sementti loppui kesken. Ne piti tehdä tänään loppuun, mutta puolisko joutuikin ylitöihin, joten uusi yritys huomenna!

Ja vähän pitää itseäänkin kehua! Olen heittäytynyt tuhottoman ahkeraksi parina päivänä; päätin esimerkiksi keittää elämäni ensimmäistä kertaa mansikkahilloa niistä kaikista 15:sta mansikasta, joita meille oli tullut. Ja ihan periaatteen vuoksi keitin ne viiden litran kattilassa. No, sainpa purkillisen hilloa!

Tämän lisäksi päätin kokkailla puoliskolle omaa inhokkiani; Kebabia. Velipoikakin tuli sopivasti käymään ja sai maistiaiset. Ilmeisesti onnistuin, koska molemmat pitivät mausta ja tiedän, että kumpikaan ei ihan ensimmäistä kertaa kebua suuhunsa laittanut... ;)


Ja sitten yksi asia, jota olen odottanut jo kauan. Päivä, jolloin saan asetella armaat muumiastiani turvaan! Reppanat ovat viettäneet pahvilaatikossa muutaman kuukauden, ja kauhulla odotin, moniko on rikki... Mutta ilokseni kaikki olivat säilyneet ehjinä ja hämmästyksekseni niitä oli jotenkin enemmän kun muistin... Tai ainakin ne vievät enemmän tilaa kuin odotin. No, onpa ainakin vitriinillä hyvä käyttötarkoitus. On se kyllä ihmeellistä, kuinka paljon MUKEISTA (ja lautasista ja kulhoista ja purkeista ja.....) voi pitää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti