Taloprojektimme käynnistyi vajaa vuosi sitten, jolloin vähitellen aloimme tutkailla myytäviä taloja. Etsintä tuntui loputtomalta ja mahdottomalta, eikä se aina yhtä nautintoa ollut... Matkan varrelle saatiin tottakai tutustua myös asuntokaupan varjopuoliin, mutta niistäkin selvittiin.
Tämä kyseinen talo löytyi isäni avustuksella, sillä hän oli kysellyt tutuiltaan mahdollista taloa meille, jolloin kyseinen talo oli tullut puheeksi. Näyttö kyseiseen taloon varattiin samantien ja parin päivän päästä olimme jo tulevan oman talomme pihalla välittäjää odottelemassa. Aina puhutaan siitä, miten "se oikea" löytyy ja oikea talo/sohva/sukka tai mikä ikinä onkaan "kolahtaa" jne. Pakko myöntää, että tällä kertaa todella kävi niin. Vanhahko, TLC:tä vaativa talonen sai meidät molemmat innostumaan itsestään samantien. Monissa näytöissä oltiin juostu, mutta tässä oli jotain erilaista. Eikä aikaakaan, kun oltiin jo sopimassa tapaamista pankille. Itseasiassa jälkikäteen ajatellen on outoa, miten sumussa sitä kulki. Yhdessä hetkessä huomaa tuijottelevansa oudossa talossa vanhoja tapetteja, seuraavaksi tinkaa elämänsä tärkeintä ostosta ja lopulta havahtuu istuvansa kynä kädessä tuijottaen paperia, jossa otsikkona on KAUPPAKIRJA.
Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että odotus alkaa olemaan loppu suoralla, ja huomenna on viimeinen osio talon myynnissä - avainten luovutus. Ajatus tuntuu oudolta, ja itseasiassa en vieläkään osaa puhua omasta TALOSTA, mutta kaipa siihen tottuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti