Siinäpä se. Kaikki muut seinät tosiaan on jo maalattu, ja lattia odottaa viimeistä lakkakerrostaan. Huomenna olisi tarkoitus laittaa efektiseinään ensimmäinen maalikerros, joita ei onneksi tarvita kuin kaksi. Näin ollen voin toivoa, että huone olisi torstaina valmis, jotta voitaisiin perjantaina hakea sänky ja sohva paikalleen!
Apua, tuntuupa omituiselta suunnitella jotain sisustamista kaiken tämän remontoimisen keskellä... Mutta sehän tarkoittaa sitä, että ollaan saatu jotain aikaiseksi - JEE!
Tosin hieman on vielä tekemistä ennen kuin voi alkaa sisustamaan... Tulipa nimittäin kurkattua makkariin, joka näyttää tältä...
Makkari (vai varasto?) |
Makkari on toiminut näppäränä tavaransäilytyspaikkana nyt, kun olkkaria on remppailtu... Kuvanottohetkellä huone on itseasiassa jo siistitty pahimmista kipsilevyistä, puunpaloista ja muista roskista. Voitte siis kuvitella, millainen kaatopaikka se pahimmillaan on ollut!
Tänään tapahtui muuten yksi pieni asia, joka on kuitenkin omassa mielessäni jättiharppaus... Se perhanan ruma vetoketjuovi on poissa!! Tänään nimittäin asensin (kyllä, minä ihan itse) tilalle lapsiportin, joka tosin on nimestään huolimatta vain ja ainostaan koiriemme takia käytössä!
Tosin jotain tein väärin. Sen kun pitäisi aueta vain ylöspäin, eli näin.....
Se aukeaa kuitenkin myös näin....
En tiedä, miten siinäkin onnistuin... Oops?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti